
Energiantuotannon osastollamme työskentelee noin 60 henkilöä erilaisissa käytön, kunnossapidon, laboratorion ja hallinnollisissa tehtävissä.
Haapaniemen voimalaitos koostuu kahdesta voimalaitosyksiköstä, polttoaineen vastaanottoalueesta ja Kumpusaaren polttoaineterminaalista.
Pyrimme toiminnallamme varmistamaan keskeytymättömän sähkön ja lämmön jakelun asiakkaillemme toimien samalla ympäristöystävällisesti, omistajamme tahtotilan ja kaupunkiympäristömme huomioiden.
Energiantuotannon työntekijöiden fiiliksiä
-
Työnantajana Kuopion Energia mahdollistaa omatoimisen opiskelun työn ohessa ja kannustaa jatkuvaan työn ja osaamisen kehittämiseen järjestämällä kursseja ja kouluttautumismahdollisuuksia myös työpaikalla. Työnantajan ja työyhteisön joustava suhtautuminen kouluttautumiseen, itsensä kehittämiseen ja eteenpäin pyrkimiseen on siivittänyt monta urakehitystä, joten voin olla ylpeä sanoessani olevani yksi osa tätä kokonaisuutta.
Maija Kääriäinen
Päivämestari | Energiantuotanto