
Hallinnon tehtävät koostuvat monipuolisista kirjanpidon, kassanhallinnan, rahoituksen, palkka- ja henkilöstöhallinnon sekä markkinoinnin ja viestinnän tehtävistä.
Myös konsernin kiinteistöjen ja ulkoalueiden kunnossapito on osa hallintopalveluja.
Hallintopalveluissa työskentelee 20 eri alan osaajaa.
Hallinnon työntekijöiden fiiliksiä
-
Meidän työyhteisössä on mielestäni lämmin ja reilu tunnelma. Täällä on todella hyvä työilmapiiri! Ihmiset tervehtivät ja juttelevat rennosti toisilleen yli osastorajojen, eikä johtajien ja työntekijöiden välillä ole kuilua. Mietimme parhaillaan työporukan kanssa, osallistuisimmeko syksyllä yhdessä puolimaratonille Kuopiossa. Liikunta on minun tapani rentoutua, ja siksi olen erityisen iloinen siitä, että työnantaja tukee meitä muun muassa kustantamalla osallistumisia liikuntatapahtumiin.
Tiina Laitinen
Kirjanpitäjä | Hallinto